Häpeä on portti ja suorin tie omaan todelliseen luontoomme. Se paljastaa kaiken sen, mitä olemme eniten itsessämme peittäneet ja torjuneet – mikä on vienyt valtavan määrän energiaa.  Kun vihdoinkin integroimme salatut osat itseemme, voimme vapauttaa sekä herkimmän itsemme että  ainutlaatuisimmat voimamme. 

Oma häpeäntutkimusmatkani alkoi vuosia sitten ollessani Holistic Counseling -koulutuksessani. Pääsin ydintraumani äärelle ja samalla tajusin, että tämä on häpeää … tässä jäisen jähmettyneisyyden kouristuneessa tilassa näin perheeni, sukuni, koko Suomen kansan sukupolvien mittaisen trauman ja ymmärsin, että se häpeä mitä tunnen, ja mitä me täällä Suomessa koemme on niin paljon muutakin kuin pelkkä tunne, se on luuytimiin saakka ulottuva shokki ja trauma. Oli myös olennainen havainto, että aina, kun jouduin tähän tilaan, suuri osa parhaistakaan terapeuteista ei oikein tiennyt, mitä tehdä, en tullut kannatelluksi enkä kohdatuksi – ja se vain pahensi oloani. Mutta yksi pystyi – ja vasta silloin paraneminen saattoi alkaa.

Lähdin tutkimaan häpeää, ja tein siitä lopputyöni. Sen pohjalta kehitin Häpeän Alkemia kurssini, joka on vuosien varrella kehittynyt perusteelliseksi ja ainutlaatuiseksi prosessiksi häpeän syvälliseen ymmärtämiseen ja ennen kaikkea siitä vapautumiseen. Olennaista on, että käsittelen häpeää kehollisena ”haittaohjelmistona” ja traumana, kaikkine sen ilmenemismuotoineen, jotka ovat hyvin yksilöllisiä. Parhaat opettajani tässä ovat olleet sadat kurssilaiseni ja asiakkaani, joilta edelleen opin jatkuvasti uutta.

 

Miksi kohdata häpeä?

Terve häpeä on tunne, joka kertoo meille, että toimimme omaa luontoamme vastaan, ihmisyyttä vastaan.  Usein häpeän myrkky on kuitenkin mennyt niin syvälle systeemiimme, että emme ainoastaan häpeä tekojamme tai tiettyjä ominaisuuksiamme, vaan itseämme kokonaisuudessaan. Meillä on häpeäidentiteetti. Häpeä estää meitä elämästä itsemme näköistä ja kokoista elämää. Se estää meitä kukoistamasta.

Häpeästä kumpuaa myös kateus, narsisimi, alistaminen ja alistuminen. Addiktiot. Läheisyyden pelko. Läheisriippuvuus ja rajattomuus. Syvä kaipuu tulla nähdyksi – samalla paljastumisen lamaannuttava kauhu. Häpeä saa meidät käyttäymään tavalla jota emme itsekään ymmärrä. Suuri ongelma ja paradoksi on se, että emme tunnista omaa häpeäämme – sillä suurin on häpeän häpeä.

 

Jos olemme valmiita katsomaan häpeää silmästä silmään, askel askeleelta kohtaamaan ja kokemaan sisäisen häpeämme, paljastamaan sen – ensin itsellemme, sitten muille, emme ainoastaan vapaudu tästä myrkystä, vaan löydämme sen, mikä on kaikein herkintä ja viattominta meissä – ja sen, mikä on kaikkein väkevintä ja alkuvoimaisinta.

 

Häpeätyöskentely lisää totuudellisuutta, myötätuntoa ja kykyä tuntea syvää rakkautta. Kohdatessamme itsemme häpeän alta, pystymme kohtaamaan myös muut ihmiset myötätuntoisesti ja rehellisesti, pelkäämättä heidän varjojaan.

Syvimmillään häpeästä vapautumisen tunne voi olla pyhä kokemus. Se pohjaton aukko sisällämme jonka luulimme olevan mustaa täyttyykin valolla. On kuin vapautuisimme puristavista kahleista ja astumme ensi kertaa elämään ja hengittämään täysin palkein. Lakkaamme pyytämästä lupaa olemassaolollemme ja kukoistuksellemme muilta. Häpeän kohtaaminen avaa tien pimeydestä valoon, erillisyydestä yhteyteen.

 

Häpeä on samalla intiimein ja kollektiivisin tunne

Häpeää ylläpitää häpeäsysteemit – perheen, suvun, yhteiskunnan sanattomat dynamiikat. Koska sitä on niin vaikea kohdata, se siirtyy hiljaisesti sukupolvelta toiselle. Viaton lapsi kasvaa häpeään ja lopulta se muodostuu sisäiseksi identiteetiksi, joka ruokkii itse itseään.

 

Häpeän käsittely on välttämätöntä kaikille, jotka työskentelevät ihmisten kanssa auttajina, opettajina, johtajina

Jos et auttajana ole käsitellyt omaa häpeääsi, et pysty kohtaamaan asiakasta, jonka häpeä aktivoituu. Tämä on erittäin traumaattinen kokemus asiakkaalle.

Häpeän varjo vaikuttaa ei ainoastaan perheissä vaan myös yhteisöissä, kouluissa,  organisaatioissa,  salakavalasti myrkyttäen ja jähmettäen ilmapiirin ja estäen ihmisiä olemasta omia itseään. Siksi häpeän ymmärtäminen on keskeinen kyvykkyys myös johtajilla, jotta he voivat johtaa yritystensä ja tiimiensä ilmapiiriä häpeävapaaksi, tunnistaen ne hiljaiset dynamiikat joilla häpeän myrkky yhteisöissä toimii.

Pohjimmiltaan häpeä liittyy vallankäyttöön – häpäistään sitä mitä halutaan hallita. Häpeävä ihminen on tottelevainen.

Kun ymmärrämme häpeää, ymmärrämme jotakin todella olennaista ihmisen ja ihmisyyden syvimmästä olemuksesta Meissä kaikissa olevasta potentiaalista hyvyyteen. Ja pahuuteen.

Amerikkalainen sosiologi ja häpeätutkija Brené Brown on sanonut, että kaikki väkivalta alkaa siitä, että ensin yksilöä tai ryhmää aletaan epä-inhimillistämään (de-humanize). Tämä alkaa aina ensin vähättelevällä, nöyryyttävällä, häpäisevällä puheella. Pikku hiljaa tämä yksilö/ryhmä todellakin koetaan vähempiarvoisena, joten häntä/ryhmää kohtaan voidaan alkaa kohdistamaan yhä voimistuvaa väkivaltaa. Tämä voi ilmetä parisuhteissa, koulussa, missä tahansa yhteisössä, yhteiskuntien eri ryhmittymien välillä, valtioiden välillä …. Olennaisinta on puuttua tähän heti alkuunsa, eli ei sallia, ei katsoa toisaalle kun häpäisevä puhe alkaa. Sille pitää olla nollatoleranssi. Mutta vain ihminen, joka on kohdannut oman häpeänsä eikä ole enää häpäistävissä, joka ei pelkää nöyryytystä, pystyy tähän. Silloin oikeudentajun ja totuuden tuli voittaa häpeän jähmetyksen.

 

Häpeän juuret ovat uskonnossa

Häpeän juuret ovat syvällä uskonnossa … siinä patriarkaattisessa käsityksessä, että Jumala on isä taivaassa ja naiseus, seksuaalisuus, kehollisuus, eläimellisyys on syntiä. Seksuaalisuus on kaiken elämän luova pyhä voima, ja jokainen ihminen on syntynyt sen voimasta – ja naisesta, naisen kohdusta. Eli se, mikä on kaikkein pyhintä, on häpäisty ja siitä on tehty syntiä. Tämä on häpeän ydin – ja siksi häpeä on niin ankara, koska tämä epätotuus ja ristiriita tuntuu syvällä sielussa asti.

Luterialinen uskonto on erityisen ankara, ja kaikkea nautintoa ja iloa tuomitsevaa. Kärsimyksen ylevöittäminen ja loputon ahkeruuden vaatimus on omiaan luomaan häpeäkulttuuria – ja tämä elää edelleen vahvana suomalaisessa yhteiskunnassa ja erityisesti poliittisessa retoriikassa: olemme syntyneet tänne veronmaksajiksi. Jos et osallistu yhteiskuntaan palkkatyötä tekemällä, olet hylkiö. Jos haluat nauttia elämästä, on heti syyllinen olo.

 

Sotatrauma vaikuttaa meissä edelleen

Suomen historia on ollut taistelua … taistelua karuja olosuhteita vastaan, sotia. Sisällissodan traumat ovat vasta nyt tulleet näkyville. On varsin uutta se, että elämä ei oikeastaan olekaan enää pelkkää hengissä selviytymistä. Se, että vauraus ei jakaannu tasaisemmin, on yhteiskunnallinen ongelma mihin pitää pystyä löytämään ratkaisu – kokonaisuudessaan Suomi on hyvin vauras maa.

Sotatrauma näkyy vielä henkisenä jähmettyneisyytenä, aitoon myötätuntoon ja sydämen sivistykseen on vielä matkaa. Häpeätyöskentely sulattaa tämän jään ja päästää tunteet virtaamaan. Vasta sitten aito rakkaus, myötätunto ja sydämen viisaus on mahdollista, niin myös elämänilo ja luovuus.

 

Naisen häpeä, miehen häpeä

Olen työskennellyt ensisijaisesti naisten kanssa – sillä meidän naisen kehoon syntyneiden on ensin palautettava omakohtainen kokemus kehomme, seksuaalisuutemme ja alkuvoimamme pyhyydestä – ja purkaa tähän alistamiseen ja tukahduttamiseen liittyvät pelot, surut ja vihat.

Myös miehet kärsivät häpeästä ja syyllisyydestä, ja yhtä lailla kehollisuuden ja seksuaalisuuden häpeästä.  Olen pitänyt muutaman kurssin vain miehille – ja ne ovat olleet todella voimallisia. Jos naisilla ydinhäpeä liittyy naiseuden häpäisyyn ja kieltämiseen, miehillä se liittyy ehkä enemmän siihen epäterveeseen miehen kuvaan, mihin on yrittänyt mutta on mahdotonta samaistua.  Ei ole terveitä esikuvia. Miehet ehkä kysyvät itseltään, millaista on olla autenttinen mies? Nyt onkin upeaa, kuinka paljon miehillä alkaa olla miesten ryhmiä, joissa he voivat keskenään itse määritellä, minkälaista on olla mies ja ihminen tässä ajassa. Naisilla on nimittäin kammottava tarve määritellä miehelle millainen hänen pitäisi olla …

 

Häpeän salakavala dynamiikka

Häpeä toimii kuin virusohjelmisto: koko kehomme on viritetty ”kielletyn totuuden” torjumiseen. Emme pääse käsiksi kokemaan mitään minkä häpeä verhoaa. Kompensoimme sitä erilaisin tavoin ja rakennamme kiiltävää kilpeä ja täydellistä minää sen suojaksi.

Häpeä on sosiaalisen käyttäymisen ehdollistumis- ja selviytymisohjelmisto. Se on kietoutunut koko hermostoomme. Se toimii alitajuntaisesti, huomaamattamme ohjaten meitä sokeasti olemaan ”oikeanlainen” ja ”ei olemaan vääränlainen”.

Häpeä aktivoituu sekä sisäisten, että ulkoisten impulssien seurauksena: aina kun koemme tai tunnemme jotakin mitä ”on kielletty”, häpeä tulee väliin. Jos meidät on opetettu että ei saa tuntea vihaa, tuntiessamme vihaa tunnemmekin häpeää.

 

Häpeä on niin vastenmielinen tunne, että emme varsinaisesti tunne häpeää vaan häpeä ilmeneekin dissosiaationa, eli yhteys koko kokemukseen katkeaa, emme tunne mitään, jähmetymme. Mitä syvempi on häpeäidentiteettimme, sitä tunnottomampia ja poissaolevampia olemme.  Tämän takia moni kokee, että ei tunne häpeää lainkaan.

 

Viha ja raivo, pelko ja avuttomuuden tunne, tarvitsevuus ja valtava suru ovat yleensä tunteita joita olemme oppineet piilottamaan ja kontrolloimaan, ja häpeä on keskeinen elementti tässä kontrollissa. Häpeätyöskentely on aina myös työskentelyä kaikkien syvään tukahdutettujen tunteiden kanssa – työskentelyä kaiken sen kanssa, mitä paljastuu häpeän alta. Ja siksi se on niin kokonaisvaltaista.

Häpeä on trauma on häpeä. Eli häpeä on organisoitunut kehoon trauman kaltaisesti – ja traumaan liittyy aina myös häpeä. Eli häpeätyöskentely on aina myös traumatyöskentelyä.

Kun olemme tilanteessa, jossa häpeä iskee vahvasti, koko mielemme saattaa dissosioitua ja tavallaan pakenemme hetkeksi koko tilanteesta. Silmät seisovat lasittuneena päässä, ikään kuin ketään ei olisi niiden takana. Joskus näkö voi ihan konkreettisesti sumentua kun pitäisi ”katsoa totutta silmiin”. Tämä sanonta ei ole tuulesta temmattu! Joskus kurssilla puhuessani häpeästä, kurssilainen saattaa havaita, että korva alkaa soimaan ja kuulo sumenee. Tällöin on kiinnostavaa jäljittää mistä tarkaan ottaen silloin puhuttiin ja lähteä kohtaamaan kyseistä asiaa. Nämä kehon reaktioit käännetäänkin matkaoppaiksi johdattamaan meidät sinne mitä olemme väistäneet ja peittäneet itseltämme.

Kurkku on ihan keskeinen ”energiakeskus” häpeätyöskentelyssä, oma ääni niin konkrettisesti kuin metaforisesti ilmenee kurkun kautta. Ilmennämmekö itseämme maailmassa totuudellisesti? Kun haluaisimme ilmaista itseämme tavalla joka ei ole sopivaa, häpeä tukkii kurkkumme.

Syvä häpeän tunne voi tuntua myös fyysisenä kuvotuksena, ja keho haluaa ikään kuin oksentaa ulos kaiken sen valheen mitä olemme nielleet, ottaneet muiden totuuksia omaksemme. Tämä on erittäin puhdistavaa ja vapauttavaa!

Kun häpeä alkaa aktivoitumaan, saattaa huomata että koko lantion alue menee ihan tunnottomaksi, lonkkia tai ristiselkää alkaa särkeä… tämä liittyy seksuaaliseen häpeään. Ja mitä voimakkaammin häpeä tuntuu luissa, sitä enemmän olemme tekemisissä ylisukupolvisen häpeän kanssa.

Häpeän ”alkemia” on siinä, että kun annamme kehomme tuntea kaiken tämän, se alkaa puhdistamaan itse itseään, kohmeus sulaa ja energiat alkavat liikkumaan.

Häpeään liittyy rajattomuus, kyvyttömyys terveisiin rajoihin; joko niitä ei ole tai sitten torjumme kaiken. Erilaiset raja-harjoitukset ovat olennainen osa työskentelyä.

Häpeän väistyttyä ja kohdattuamme sen mitä se on alleen peittänyt,  tilalle virtaa valtavaa iloa, syvää myötätuntoa ja ekstaattista pyhyyttä. Pikku hiljaa saamme yhteyden todelliseen itseemme ja uskallamme elää ja ilmaista itseämme rehellisesti,  kohdata maailman juuri sellaisena kuin se on. Enää ei tarvitse elää piilossa. 

 

TULEVAT KURSSIT:

Lisätiedot: kaisa@kaisapeltola.fi / 050 480 2489.

 

Kurssit: Täällä

 

Osa 1: Peruskurssi

Opit ymmärtämään häpeän salakavalan, kehollisen dynamiikan sekä kokemaan kuinka juuri sinun häpeäsi toimii. Ymmärrät toisaalta häpeän kollektiivisuuden eli sen kuinka häpeä on paljolti perittyä – sekä kuinka se ilmenee syvällä kehossa.
Opit kuinka häpeästä vapaudutaan, kuinka sen kanssa työskennellään, ja saat ensimmäisiä syviä kokemuksia miltä tämä vapatuminen tuntuu.

 

Osa 2: Äitisuhde ja antautuminen

Aina ei tarvitseä pärjätä. Oman haavoittuvuuden ja epätäydellisyyden kohtaaminen on avain herkkyyteen, autenttisuuteen ja aitoon yhteyteen.

Äitisuhde on suhde elämään. Varhainen äitisuhteemme on antanut meille ja kehollemme kokemuksen kannatelluksi ja nähdyksi tulemisesta, sekä virittäytymisen siihen, kuinka toimimme läheisimmissä ihmissuhteissa. Suurimmalla osalla meistä tämä kokememus on ollut vaikea, ja kehomme on jatkuvassa viritystilassa eikä edes tiedä, mitä on rentoutuminen.

Tämän työpajan aikana kohtaamme varhaisen lapsuuden kokemuksiamme. Teemme lempeitä mutta syviä harjoituksia, joissa on mahdollista päästää irti syvistä jännityksista kehossa ja saada uuden kokemuksen siitä että voikin tulla kannatelluksi ja nähdyksi.  Annamme luvan omille tarpeillemme. Todellinen voimamme nousee haavoittuvuudesta ja herkkyydestä.

 

Osa 3: Isäsuhde ja oma voima

Itsensä pienentämisestä omaan voimaan.
Isäsuhde ilmentää suhdettamme maailmaan sekä myös auktoriteetteihin ja muihin miehiin. Uskallammeko olla itsenäisiä, astua omaan voimaan irti auktoriteeteistä ja kulkea omaa tietämme? Vai odotammeko salaa aina jonkun miehen hyväskyntää ratkaisuillemme?

Erityisesti naisille suurimmat pelot ja häpeä liittyy todellisen voimamme ilmentämiseen. Voinko olla näin paljon? Saanko olla näin paljon? Kateus ja kateuden pelko on yllättävän voimakas este erityisesti naisilla ja liittyy häpeään.